Jyväskylän yliopiston kirjasto

Pörssi halki ajan

Näyttely 4.10.–15.12.2018 Näyttelykeskus Soihtu (S) 1. krs
 Pörssi halki ajan

Kuva: Hanna Karjalainen

Taloustieteiden opetus alkoi Jyväskylän yliopistossa syksyllä 1967, jolloin taloustieteen laitoksella aloitti opintonsa 70 opiskelijaa.

Taloustieteiden opiskelijoille muodostui nopeasti vahva yhteishenki, ja toiminta tarvitsi organisoituneemman muodon, jotta jäsenistön aktiivisuus voitaisiin hyödyntää täysimittaisesti.

8.2.1968 pidettiin taloustieteilijäin kerhon perustava kokous. 7.3.1968 yhdistys sai sääntönsä ja nimensä: Pörssi ry – silloin virallisesti Jyväskylän yliopiston taloustieteiden opiskelijoiden yhdistys Pörssi ry.

Vuonna 2018 Pörssi ry viettää 50-vuotisjuhlavuottaan. Sen kunniaksi yhdistyksen taival tuodaan niin pörssiläisten kuin pörssinmielistenkin nähtäville myös näyttelyn muodossa.

Pörssi halki ajan -näyttelyssä sukelletaan jyväskyläläiseen opiskelijaelämään kyltereiden näkökulmasta. Näyttelyssä on esillä vuosien ja jopa vuosikymmenten takaisia Pörssikurssi-lehtiä, ensimmäiset Pörssin haalarit, vanhoja haalarimerkkejä sekä muuta salaisten varastojen kätköistä löytynyttä materiaalia. Yhtä konkreettista kosketusta yhdistyksen – tai ylipäätään paikallisen opiskelijakulttuurin – historiaan ei saa juuri muualta!

Näyttely järjestetään 4.10.–15.12.2018 yliopiston tiedemuseon perusnäyttelyn yhteydessä Seminaarinmäellä Seminarium-rakennuksen 1. kerroksessa. Museo on avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 12–17 sekä lauantaisin klo 12–16. Museoon on vapaa pääsy.

Lisätietoja: Katarina Mustonen, katarinamustonen@gmail.com

Kirjasto Facebookissa
Instagram
Jyx-logo-201210