Jyväskylän yliopiston kirjasto

Perhosnäyttely - Luonto lainassa

Luontomuseon tuottama perhosnäyttely on esillä kirjaston ala-aulan vitriinissä 18.4.2019 saakka
Perhosnäyttely - Luonto lainassa

Suunnittelu: Petteri Nissinen

Luonto lainassa -viikon teemana on ilmasto. Viikkoa vietetään kirjastoissa 4.-10.2.2019. Kirjastomme ala-aulan vitriinissä ovat perhoset esillä Luontomuseon kokoelmista.

Paikallisten lajien muuttuminen on keino tarkkailla ilmastonmuutoksen etenemistä. Lentokykyisinä perhoset levittäytyvät nopeasti uusille alueille, joten ne ovat hyvä esimerkki ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Neitoperhonen (Aglais io) esiintyy nykyään yleisenä jo Oulun korkeudelle saakka, vaikka se alkoi levitä Suomeen vasta 1970-luvulla. Uudempi tulokas on esimerkiksi kaupunkialueilla viihtyvä suuri ja näyttävä syreenikiitäjä (Sphinx ligustri).

Samalla kun uudet lajit leviävät kohti pohjoista, alueella jo elävät lajit voivat jäädä ahtaalle. Uudet lajit lisäävät kilpailua resursseista, eikä pohjoisilla lajeilla ole alueita jäljellä, minne mennä. Muun muassa keltatäplähiipijän (Carterocephalus palaemon) kanta on taantunut ja se on nykyään uhanalaisuusluokitukseltaan silmälläpidettävä.

Ihmisen voimistaman kasvihuoneilmiön aiheuttama ilmastonmuutos on yksi aikamme suurista ongelmista. Teollisuuden, liikenteen, sekä maa- ja metsätalouden tuottamat kasvihuonekaasupäästöt (kuten hiilidioksidi) kertyvät ilmakehään ja estävät auringon lämpöenergian poistumista maasta lämmittäen ilmastoa.

Lisätietoja:
Suomen luonnonsuojeluliitto: Luonto lainassa -viikko
Yliopiston luontomuseo

Kirjasto Facebookissa
Instagram
Jyx-logo-201210