Jyväskylän yliopiston kirjasto

Tutustu kirjastoon

Jyväskylän yliopiston kirjasto on Suomen vanhimpia tieteellisiä kirjastoja, jonka juuret ulottuvat aina 1860-luvulle asti. Tänään kirjasto palvelee päivittäin 2 000 ja vuotuisesti yli puolta miljoonaa asiakasta. Kokoelmissa on yli 1,5 milj. teosta ja saapuvia painettuja lehtiä n. 7 500 nimekettä. Asiakkaiden käytössä on lukuisia koti- ja ulkomaisia tietokantoja sekä yli 20 000 elektronista lehteä. Henkilökuntaa kirjastossa on n. 60 henkilöä.

Jyväskylän yliopiston kirjasto on vapaakappalekirjasto ja Euroopan Unionin EU-tallekirjasto (EDC-kirjasto).

Kirjasto on monipuolinen oppimisympäristö, joka integroi perinteiset sekä elektroniset tiedonlähteet nykyaikaiseksi tietoympäristöksi.

Kirjaston arvot

Arvostamme asiakasta

Tavoitteenamme on hyvä, laadukas ja luotettava palvelu.

Arvostamme työtovereitamme

Työyhteisömme on tasa-arvoinen, avoin ja oikeudenmukainen.

Arvostamme osaamista ja kehittymistä

Kehitämme omaa osaamistamme ja parannamme toimintatapojamme vanhaa kunnioittaen ja rohkeasti uusiin haasteisiin tarttuen.

Kirjaston perustehtävä

Sivun yläreunaan

Kirjasto Facebookissa
Instagram
Jyx-logo-201210