Vakavalla tavalla onnellinen ja muita kertomuksia

Kansikuva
ISBN
978-951-9113-82-1
ISSN
0357-8801
Julkaisija
Kampus Kustannus
Julkaisusarja
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisusarja (82)
Julkaisuvuosi
2011
Hinta
2,00 €

30 kpl vapaana varastossa

Ranta, Lasse; Lähteenmäki, Mari; Turunen, Tuukka; Itkonen, Ritva; Vartiainen, Hannu; Nyyssönen, Tiina; Rouhiainen, Elina; Hoffren, Kari; Ala-Kojola, Tuomo; Mäkinen, Outi

Toiset kirjoittavat ikänsä pöytälaatikkoon, ja toiset… niin. Kortepohjan oma kirjoittajapiiri KorteScriberum tulee ryminällä piirongeista ulos. On virkistävää nähdä, mitä harrastajavoimin saadaan aikaan. Kömpelömpiäkin virityksiä on tavattu.

Vakavalla tavalla onnellinen on kymmenen kirjoittajan yhteinen siipien kokeilu. Kokoelman kertomukset kuljettavat läpi sotien, lentämisen ja nuorallatanssin pohtimaan luovan työn varjopuolia. Tekstit vaihtelevat tyyliltään ja tasoltaan. Mukaan mahtuu pieniä epäuskottavuuden pisaroita, turhaa tautologiaa ja välillä kuulostetaan käännöskirjallisuudelta. Silti yksikään tarina ei jää tässä kokoelmassa jalkoihin. Kielellisesti rosoisin on yksi onnistuneimmista. Parhaimmillaan ilmaisu on hyvinkin tuoretta ja tarina ”iskee kuin miljoona”. Kun teksti alkaa lentää, pienet kömpelyydet eivät enää näy. Vauhtia ja värejä kokoelmassa riittää kuin vauhkoontuneessa riikinkukossa.

Vakavalla tavalla onnellinen käsittelee luomisen ja haaveiden toteuttamisen pakkomielteitä. Tekee taas itsekin mieli tarttua kynään ja kirjoittaa.

Luokat:
Tervetuloa!

Jyväskylän yliopiston verkkokauppa

Tervetuloa Jyväskylän yliopiston verkkokauppaan!

Verkkokauppa sisältää kaikki Jyväskylän yliopiston myytävät julkaisut sekä uusimmat tietokirjat seuraavilta kustantajilta: Atena, Docendo, Fitra, Gaudeamus, Into Kustannus, Kampus Kustannus, Liikuntatieteellinen Seura, PS-kustannus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Suomen Kasvatustieteellinen Seura, Teos, Terra Cognita, Tutkijaliitto ja Vastapaino. Kirjojen lisäksi verkkokaupasta löytyy myös kaikki yliopiston myytävät pr-tuotteet, sekä laaja valikoima elokuvajulisteista ja nuottikansista tehtyjä postikortteja.

Verkkokaupan maksuvälineinä toimivat kaikki yleisimmät verkkomaksamisen välineet.

Astu sisään, hae ja löydä omasi!

Yhteystiedot
puh. 014 260 3487
myynti@jyu.fi