Kolmannesta painoksesta on säilynyt kolmetoista kappaletta, yksi niistä on Jyväskylässä. Kuinka harvinainen kirja on sitten joutunut Jyväskylään?

Tähän ei toistaiseksi pystytä antamaan aukotonta vastausta. Kirjan esilehdille tehdyistä merkinnöistä voi kuitenkin seurata sen kohtaloa viimeisten sadan vuoden aikana.

Per Hiertan ja antikvariaatin tekemien merkintöjen lisäksi aukeamalle on liimattu kirjan esittelyteksti Björck & Börjessonin vuoden 1934 luettelosta.

Kuva 14SisällysluetteloMusiikkiKuva 16