Jyväskylän yliopiston kirjasto

Usein kysyttyä

En ole Jyväskylän yliopiston opiskelija. Voinko silti saada kirjastokortin?

Jyväskylän yliopiston kirjasto on kaikille avoin eli voit saada kirjastokortin. Tule käymään henkilöllisyystodistuksen kanssa joko pääkirjaston tai jonkin kampuskirjastomme palvelupisteessä. Kortti on maksuton ja saat sen heti käyttöösi. Tietoa lainaamisesta.

Yritin uusia lainojani JYKDOKissa, mutta olen unohtanut PIN-tunnukseni. Mitä teen?

Tule käymään henkilökohtaisesti pääkirjastossa tai kampuskirjastossa, missä tietoihisi vaihdetaan takaisin kirjastokorttiin liittyvä oletus-PIN-tunnus, jonka voit itse taas muuttaa. Mikäli et pääse käymään kirjastossa, voit saada oletus-PIN-tunnuksen myös puhelimitse tai sähköpostitse.

Olen kadottanut kirjastokorttini. Mitä teen?

Ota välittömästi yhteyttä kirjastoon. Jokainen on vastuussa omalla kortillaan lainatusta aineistosta, joten on oman etusi mukaista lukita korttisi siltä varalta, että se on joutunut ulkopuolisen haltuun.

Lainasin e-kirjan ja unohdin palauttaa sen. Olenko saanut myöhästymismaksun?

E-kirja palautuu automaattisesti eikä siitä voi saada sakkoja tai lainakieltoa. E-kirjan voi myös palauttaa ennen laina-ajan päättymistä. Löydät palautusohjeen Ellibsin omilta sivuilta kirjauduttuasi palveluun.

Olen toisella paikkakunnalla ja kirjani eivät uusiudu. Voinko palauttaa ne postitse?

Kirjat voit palauttaa postitse osoitteeseen: Jyväskylän yliopiston kirjasto/Palautukset, PL 35 (B), 40014 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO.

Hävitin muistitikkuni kirjastolle, mistä voisin sitä kysyä?

Muistitikut ja muut tallennusvälineet toimitamme IT palveluiden Seminaarinmäen palvelupisteeseen. Kadonneet asusteet (pipot, hanskat jne.) ovat kirjaston puistonpuoleisessa tuulikaapissa olevassa kaapissa. Muita löytötavaroita voit kysyä lainauksesta. Lue lisää löytötavaroiden säilyttämisestä.

Koetan lukea kotikoneellani JYKDOKin kautta saatavaa e-lehteä/MOT-sanakirjaa, mutta minulta kysytään salasanoja. Mistä sellaiset saa?

Suurin osa kirjaston e-aineistoista on maksullisia, joten vain Jyväskylän yliopiston opiskelijat ja henkilökunta pääsevät käyttämään e-aineistoja kotikoneelta etäkäyttöyhteyden avulla. Etäkäyttöön tarvitset voimassa olevan Jyväskylän yliopiston verkon käyttäjätunnuksen, muita salasanoja et tarvitse.

Jos olet päässyt kirjautumaan JYKDOKiin, mutta yksittäinen lehti tai tietokanta ei siitä huolimatta aukea tai kysyy salasanoja, syitä voi olla monia. Lehden kohdalla tarkista ensin SFX-painikkeesta, mitä vuosikertoja voit päästä lukemaan ja ettei uusimmilla numeroilla ole ns. karenssiaikaa (embargo). Joillakin harvoilla yksittäisillä tietokannoilla ja lehdillä on vielä omat rajoituksensa ja ne voivat vaatia etäkäyttöoikeuden lisäksi myös erillisen salasanan. Ota näissä tapauksissa yhteyttä kirjaston tietopalveluun.

Olen avoimen yliopiston opiskelija, miten voin etäkäyttää e-aineistoa?

E-aineistojen etäkäyttö vaatii Jyväskylän yliopiston verkon käyttäjätunnuksen. Jos sinulla on käyttäjätunnus, kokeile ensin testiartikkelin avaamista. Testiartikkeli löytyy nettisivultamme, josta löydät myös lisätietoa e-aineistojen etäkäytöstä. Mikäli testiartikkeli ei avaudu, voit joutua liittämään etäkäyttöoikeuden käyttäjätunnukseesi verkkolomakkeella.

Miten käytän e-kirjoja?

Kirjaston ostamia e-kirjoja pääset käyttämään JYKDOKin linkkien kautta. Etäkäyttö kotikoneelta onnistuu JY:n verkkotunnuksilla. Osa e-kirjapalveluista vaatii vielä erillisen tunnuksen teon. Tutustu kirjaston laatimaan e-kirjojen käyttöopas-sivustoon.

Miten linkitän verkkoaineistoja?

Verkkoaineistojen käyttöä opiskelijoiden oppimateriaalina voi edistää selkeän viittauskäytännön lisäksi myös linkittämällä verkkoaineistoja suoraan oppimateriaaliin. Katso ohje.

Olen huomannut, että kirjastossa on paljon aineistoa varastossa. Saanko sitä käyttööni?

Pääsääntöisesti varastossa oleva aineisto on asiakkaiden käytettävissä. Lainauskäytänteet vaihtelevat riippuen mihin kokoelmaan aineisto kuuluu. Yleiskokoelman vähemmän käytettyä ja vanhempaa aineistoa (lehtiä/kirjoja) on siirretty varastoon, mistä voit tilata niitä kotilainaan. Varastossa on myös kirjaston vapaakappalekokoelma, jonka aineistoja voit tilata lukusalikäyttöön. Jyväskylän yliopiston kirjasto on yksi Suomen vapaakappalekirjastoista.

Teen gradua ja olen pulassa, sillä en löydä aiheestani juuri mitään. Voinko saada apua?

Kirjasto tarjoaa monenlaista apua tiedonhankinnan ongelmatilanteisiin. Voit opiskella tiedonhankintataitoja itsenäisesti kirjaston verkko-oppimateriaalien avulla. Kannattaa myös osallistua oman tieteenalasi tiedonhaun koulutuksiin. Graduvaiheessa voi olla tarpeen varata ohjausaika oman alasi informaatikolta. Näin saat henkilökohtaista ohjausta opinnäytteesi tiedonhakuun.

Graduni on valmis ja laitokselle toimitettu. Miksi se ei näy JYKDOKin tiedoissa ja internetissä?

Sinun täytyy itse toimittaa meille gradusi luettelointitiedot. Julkaisemme lisäksi opinnäytteesi internetissä elektronisena versiona, kun toimitat meille verkkojulkaisusopimuksen ja PDF-formaattiin tallennetun työsi. Katso kirjaston ohjeet opinnäytteiden julkaisemisesta.

Tulostuskiintiöni on loppu. Mistä voin ostaa tulostusoikeutta?

Voit ostaa tulostusoikeutta kirjaston eri palvelupisteistä, Yliopistokauppa Sopista tai Yliopistopainon palvelupisteestä. Voit lisätä tulostussaldoasi myös yliopiston verkkokaupan verkkomaksupalvelussa. Tutustu tulostuskäytänteisiin.

En opiskele yliopistossa. Voinko käyttää tietokoneita tai tulostaa?

Pääkirjaston 1. kerroksen aulassa on koneita, jotka eivät vaadi kirjautumista yliopiston verkkoon. Näitä koneita voit siis käyttää, vaikket olisi yliopiston opiskelija. Tulostusta ja kopiointia varten voit ostaa tunnukset Yliopistokauppa Sopista tai 1. kerroksen palvelupisteestä. Lue lisää missä ja miten voit työskennellä kirjastossa.

Jos et löytänyt näistä apua ongelmaasi, lähetä meille oma kysymyksesi.

Sivun yläreunaan

Kirjasto Facebookissa
Instagram
Jyx-logo-201210